Doris Lessingin esikoisteos Ruoho laulaa (1950) oli maaliskuun alun tapaamisen aihe. Se oli aihepiiriltään ahdistava, mutta juuri siksi tietysti monia ajatuksia herättävä. Siinä seurataan Maryn elämää lapsuudesta aikuisuuteen, hulluuteen ja kuolemaan.Kerronta oli toteavaa, ei saarnaavaa tai alleviivaavaa. Maryn ahdistavalle elämälle, tukahdutetulle seksuaalisuudelle ja vähittäiselle masentumiselle naimisiinmenon jälkeen löytyi selityksiä sekä lapsuudesta että ympäröivästä yhteiskunnasta. Yhteiskunta saneli, että Maryn on mentävä naimisiin ja luovuttava mukavasta, jopa itsenäisestä tytön elämästään. Yhteiskunta myös ylläpiti tiukkaa rotusortoa, jossa mustat ovat palvelijoita mutta ei-ihmisiä.
Lukupiiriläinen R:n sanoin: Lukukokemus oli voimakas: yhtäältä tarina oli ahdistava Dickin saamattomuuden ja päämäärättömyyden, Maryn masentumisen ja sekoamisen ja Slatterin häikäilemättömyyden vuoksi. Toisaalta juonikuvio oli jännä, koska lopputulos paljastettiin alussa ja koko kerronta on vain vääjäämätöntä lähestymistä tuota hetkeä kohti. Alussa tuntui selvältä, että Moseksen pidättäminen olisi virhe ja hänen syyllisyytensä väärinymmärrys/seurausta rasismista, jota kukaan ei asettanut kyseenalaiseksi. Kuitenkin lopulta se paljastui todeksi, kuitenkin eri syistä kuin lukija ehkä oletti. Mustakin on siis ihminen, kaiketi juuri siksi että hänkin voi tappaa intohimosta ja kostaakseen, mitä eläimet eivät tee.
Luonnon, samoin kuin mustien kohtelun kuvaaminen oli pakahduttavaa. Äärimmäisen mielenkiintoista ajan ja kulttuurin kuvausta.
